Snadistadi on tuore sisähuvipuisto Helsingissä. Snadistadi sijaitsee Helsingin Ruoholahdessa kauppakeskuksen kellarissa. Sisäänpääsy tapahtuu samoilla hisseillä Ruoholahden kauppakeskuksen parkkihallien kanssa ja kerros on -5.
Snadistadi aukioloajat
Snadistadin aukioloajat on helppo muistaa sillä lasten sisähuvipuisto kertoo olevansa auki joka päivä 10-20.
Snadistadi hinnat
Snadistadi hinnasto on helsinkiläiseksi sisähuvipuistoksi kohtuullinen. Paikkka on esimerkiksi vain hieman Hakaniemen leikkiluolaa kalliimpi mutta merkittävästi isompi ja monipuolisempi. Alle 1-vuotiaat lapset ovat ilmaisia, 1-2-vuotiaat lapset maksavat 7€ ja sitä vanhemmat lapset 12€. Aikuisten sisäänpääsy ei maksa mitään. Lisäksi Snadistadissa on tarjolla erilaisia pakettihintoja synttäreiden järjestämiseen ym. Niihin kannattaa tutustua tarkemmin Snadistadin hinnastosta.
Snadistadi kokemuksia
Snadistadi kokemuksemme ovat pääosin positiivisia. Vierailimme paikassa sateisena keväisenä sunnintaina eli varmaankin pahimpaan ruuhka-aikaan mutta silti paikka ei tuntunut ruuhkaiselta tai liian levottomalta, vaikka toki lasten huutoa ja meteliä olikin. Erilaisia pomppulinnoja, trampoliineja ja kiipeilytelineitä oli monen kokoisille lapsille. Liikennepuisto polkuautorata oli suuri suosikki samoin kuin esiintymislava missä pääsi ainakin vierailumme aikaan koesoittamaan kaupallisen yhteistyökumppanin Hevisaurus-soittimia. Ne olivat lievä pettymys sillä soitossa olleista lelusoittimista merkittävä osa oli rikkinäisiä. Hevisaurus rummuista puuttui kalvoja tai ne olivat repeytyneitä ja kitarasta puuttui kieliä. Toisaalta lapsia se ei näyttänyt hirvittävästi haittaavan. Lisäksi Snadistadissa on sisähiekkalaatikko, non-stop elokuvateatteri, jossa voi käydä katsomassa lyhyitä lastenelokuvia, ja kahvila, josta saa myös joitain pieniä ruoka-annoksia. Snadistadin yksi nurkkaus on erotettu pienemmille alle 4-vuotiaiden laitteille. Kokonaisuutena Snadistadi kokemuksemme oli positiivinen ja varmasti vierailemme uudelleenkin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Huvipuistot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Huvipuistot. Näytä kaikki tekstit
maanantai 6. toukokuuta 2013
tiistai 30. huhtikuuta 2013
Linnanmäen ilmaiset laitteet pikkulapsille
Huvipuisto Linnanmäki uudisti rannekkeidensa hinnoittelua rajusti tälle tulevalle kaudelle ja kävimme testaamassa lasten kanssa viime viikonlopun avajaisissa Linnanmäen ilmaiset laitteet pikkulapsille. Linnanmäen hinnoittelu-uudistuksesta voi olla montaa mieltä mutta minusta sen voi kiteyttää niin, että pienten lasten kustannukset alenivat mutta vastaavasti kouluikäisten jo lähes kaikkiin laitteisiin menevien lasten hinnat nousivat. Toisaalta tämän ikäiset ehkä kaikkei eniten saavatkin iloa Linnanmäen laitteista.
Kun Linnanmäen sisäänpääsy on jo vuosia ollut ilmainen ja nyt muutama pienten lasten laitekin on ilmainen, pystyy Linnanmäellä tekemään jopa täysin ilmaisen reissun ainakin pienten alle 120 cm pitkien lasten kanssa. Lisäksi kulut pysyvät hieman sitäkin vanhemman kanssa maltillisina jos suunnittelee reissun niin, että kiertää ilmaiset laitteet ja hieman vanhempi lapsi saa sitten kertalipulla jonkin hurjemman laitteen. Täysin ilmaisia laitteita Linnanmäellä kesällä 2013 ovat:
Alle 100cm sopivat ilmaiset laitteet Linnamäellä:

- Maisemahissi Panoraama (ollut aiemminkin maksuton)
- Vankkuripyörä, joka on kuin pienoiskokoinen maailmanpyörä
- Rumpukaruselli
- Pienoiskaruselli, jossa istutaan autojen ja moottoripyörien päällä
- Pallokaruselli, joka tarjoaa ehkä suurinta vauhdinhurmaa ilmaisista laitteista
- Muksupuksu
- Kotkotjuna, jossa junanvaunulla kierretään tunnelissa bongaillen eläimiä
- Pilotti, jossa istutaan pienoislentokoneessa
- Miniautot, pienempi versio törmäilyautoista
- Merirosvolaiva
- Kuuputin
maanantai 30. heinäkuuta 2012
Kokemuksia Särkänniemen huvipuiston Angry Birds -puistosta
Angry Birds -puisto on Särkänniemen huvipuiston pienemmille lapsille suunnattu osa, joka koostuu periaatteessa kahdentyyppisistä laitteista. Pelkällä sisäänpääsymaksulla ilman rannekkeita Angry Birds -puistossa on käytössä todella iso lasten leikkipuistotelineitä valmistavan Lappset Groupin tekemä kiipeilyteline ja muita lasten leikkipuistolaitteita, jotka on vain muunnettu Angry Birds teemaan sopiviksi. Näiden lisäksi Angry Birds -puistossa on perinteisiä pienempien lasten huvipuistolaitteita, jotka on muunnettu ja kuvitettu Angry Birds -aiheeseen sopivaksi. Näihin laitteisiin noudatetaan samoja koko/ikärajoja kuin muihinkin Särkkänniemen huvipuiston laitteisiin eli ne eivät maksupolitiikaltaan eroa muusta Särkänniemen huvipuistosta. Meidän lasten kokemustan mukaan Angry Birds huvipuisto oli kiva paikka siinä missä mikä tahansa muukin huvipuisto. Mitään uniikkia siinä ei ole eikä se meidän perheen kokemusten perusteella ole mikään erityinen syy lähteä juuri Särkänniemeen mutta toki ehdottomasti vierailun arvoinen, jos Särkänniemi muutenkin kuuluu perheen kesäsuunnitelmiin.
perjantai 3. helmikuuta 2012
Perhepaketti Sea Life Merimaailmaan
Pakkasten ja lumen vallattua Helsingin on varmasti muissakin perheissä kuin meillä vaikeuksia keksiä lapsille tekemistä ja tapoja purkaa energiaa. Linnanmäen Sea Life Merimaailma on talvellakin auki ja sen hyvänä puolena on se, että sen kokevat mielenkiintoiseksi yleensä sekä eri ikäiset lapset että aikuisetkin. Niinpä siitä saa mukavaa tekemistä koko perheelle. Aivan ilmainen Linnanmäen Sea Life Merimaailma ei ole mutta sinne saa esimerkiksi Facediilin edullista perhepakettia hintaan 30€. Perhepaketti sisältää sisäänpääsyt kahdelle aikuiselle, kahdelle lapselle ja pullakahveet tai mehut.
lauantai 16. heinäkuuta 2011
Ti-Ti Nallen talo Ikaalisissa
Pienten lasten vanhemmista useimmille on tuttu Ti-Ti Nalle ja hänen nalleperheensä. Ikaalisissa on pienille Ti-Ti Nallen ystäville mukava ja sympaattinen lomakohde. Ikaalisten kylpylän kylpyläalueella nimittäin on Ti-Ti Nallen talo. Ti-Ti Nallen talo on auki kesällä 11.6.-13.8.2011 avoinna joka päivä klo 10-18, myös pyhäpäivinä. Poikkesimme juuri Ti-Ti Nallen talossa matkalla Pohjanmaalle ja totesimme paikan oikein mainioksi reilun parin tunnin pysähtymiskohteeksi lapsille. Parhaiten talo varmaankin sopii 2-5 vuotiaisiin kävijöihin.
Ti-Ti Nallen talo on Ikaalisten kylpylän pihapiiriin kuuluva vanha 1900-luvun puutalo. Talossa olleen lyhyen historiikin mukaan se on aikanaan rakennettu varakkaan perheen asuintaloksi. Talon erihuoneiden välillä on sokkeloista käytävää ja eri huoneissa on jokaisessa lapsivieraille erilaista tekemistä. Esimerkkeinä on musiikkihuone, jossa on erilaisia soittimia vapaasti soitettavissa, maalaushuone pensseleineen ja väreineen sekä Isä-Nallen nikkarointihuone, jossa on puutyövälineitä. Lisäksi tasatunnein talon pihalla oli aina Nallejen vetämää erilaista ohjelmaa kuten lyhyitä yhteisleikkejä lapsille tai musiikkiesityksiä. Esitysten väliajat Nallet pyörivät talossa lasten seurana. Meidän lasten kokemusten mukaan Ti-Ti Nallen talo on mukava ja positiivisella tavalla kotikutoinen lasten viihdepaikka.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)