keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Hevisaurus Hirmuliskojen Hevikonsertti -DVD (Live)

Hevisauruksen Hirmuliskojen Hevikonsertti live-DVD on kuvattu viime kesänä Helsingin Nosturissa. Kovan painostuksen jälkeen tuo DVD meillekin hankittiin, vaikka itse konsertista en ihan haltioissani ollutkaan. Pakko tunnustaa, että tuo DVD kuitenkin toimii jopa paremmin kuin itse konsertti.

maanantai 22. elokuuta 2011

Hevisauruskonsertti - Lasten heviä muovisesti

HeviSaurus on lasten hevibändi, joka soittaa tarttuvaa hieman 80-luvun hiuslakkaheavyltä kuulostavaa heavyä lasten sanoituksin. HeviSauruksen keikoilla muusikot ovat pukeutuneet muovisiin HeviSaurus -asuihin ja esiintyvät myös sauruksina. Onneksi erittäin kiltteinä sauruksina eli hevisaurukset eivät ole ainakaan meidän lapsia pelottaneet.

Poikamme kovien toiveiden jälkeen menimme HeviSauruksen Räyh! -kiertuuelle kuuluvaaan konserttiin ja pojan arvio HeviSauruksen keikasta oli erittäin positiivinen. Isän näkökulmasta keikka oli ehkä hieman kömpelö ja hevisaurusten asut hieman kotikutoisia lavastuksesta puhumattakaan mutta pääasiallinen kohderyhmä eli lapset näyttivät nauttivan HeviSaurusten musiikista. Aikuisen näkökulmasta hevisaurusmusiikki on parhaimmillaan hieman koomista kuten esimerkiksi heviballadi "Hyvää yötä viimeinen mammutti".

maanantai 1. elokuuta 2011

Ilmaisia nettipelejä lapsille Liberon nettisivuilla

Liberon nettisivuilla on ilmaisia pelejä lapsille kohdassa Puuhaa ja pelejä, josta linkistä "leikkipaikka" aukeaa erilliseen selaimeen leikkipaikka, josta pääsee pelaamaan yksinkertaisia nettipelejä kuten palapeliä, sokkela, muistipeliä ja vastaavia muita yksinkertaisia lasten nettipelejä.

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Ti-Ti Nallen talo Ikaalisissa

Pienten lasten vanhemmista useimmille on tuttu Ti-Ti Nalle ja hänen nalleperheensä. Ikaalisissa on pienille Ti-Ti Nallen ystäville mukava ja sympaattinen lomakohde. Ikaalisten kylpylän kylpyläalueella nimittäin on Ti-Ti Nallen talo. Ti-Ti Nallen talo on auki kesällä 11.6.-13.8.2011 avoinna joka päivä klo 10-18, myös pyhäpäivinä. Poikkesimme juuri Ti-Ti Nallen talossa matkalla Pohjanmaalle ja totesimme paikan oikein mainioksi reilun parin tunnin pysähtymiskohteeksi lapsille. Parhaiten talo varmaankin sopii 2-5 vuotiaisiin kävijöihin.

Ti-Ti Nallen talo on Ikaalisten kylpylän pihapiiriin kuuluva vanha 1900-luvun puutalo. Talossa olleen lyhyen historiikin mukaan se on aikanaan rakennettu varakkaan perheen asuintaloksi. Talon erihuoneiden välillä on sokkeloista käytävää ja eri huoneissa on jokaisessa lapsivieraille erilaista tekemistä. Esimerkkeinä on musiikkihuone, jossa on erilaisia soittimia vapaasti soitettavissa, maalaushuone pensseleineen ja väreineen sekä Isä-Nallen nikkarointihuone, jossa on puutyövälineitä. Lisäksi tasatunnein talon pihalla oli aina Nallejen vetämää erilaista ohjelmaa kuten lyhyitä yhteisleikkejä lapsille tai musiikkiesityksiä. Esitysten väliajat Nallet pyörivät talossa lasten seurana. Meidän lasten kokemusten mukaan Ti-Ti Nallen talo on mukava ja positiivisella tavalla kotikutoinen lasten viihdepaikka.

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Helsingin parhaat uimarannat lapsille - lapsiperheen uimapaikat

Emme ole toki kaikkia Helsingin ja pääkaupunkiseudun uimarantoja testanneet mutta monissa ollaan käyty ja kaksi Helsingin uimarantaa on meidän perheessä noussut sekä lasten että aikuisten suosikeiksi.

Lauttasaaren kasinonranta
Lauttasaaressa sijaitseva kasinonranta on suosikkiuimarantamme. Kasinonrannassa on varsin iso uimaranta, lasten leikkipaikka, jotain kuntoilulaitteita aikuisille ja pieni kahvila/terassi.

Kumpulan maauimala
Kun merivesi on liian tuulinen tai kylmä on Kumpulan maauimala lastenaltaineen erinomainen uimapaikka. Kumpulan maauimalassa on iso hyppytorni isommille lapsille ja lastenallas pienemmille uimareille. Kumpulan maauimalan ainoa huono puoli on suosio kauneimpina kesäpäivinä.

torstai 5. toukokuuta 2011

Rahalaakso raha-asioihin tutustumiseen lapsille

Meidän omat lapset ovat vielä liian pieniä tähän mutta isompi kummipoika kuulemma on pelannut raha-asioita lapsille opettavaa Rahalaakso -peliä. Linkki vie tästä pelistä enemmän kertovalle nettipelisivulle.

torstai 28. huhtikuuta 2011

Brio Kombi -nukenvaunut

Suhtautuminen nukenvaunuihin on meillä kaksijakoista. Ensinnäkin olen sitä mieltä, että kyseessä on hintaansa nähden varsin turhake lelu. Samalla rahalla käytettynä muihin leluihin saisi varmasti lapselle paljon enemmän iloa jakamalla summan useampaan pienempään leluun. Toisaalta jos sellaiset jostain sattuu saamaan tai ostamaan on Brio Kombi kokemuksiemme mukaan erinomainen valinta. Saimme sellaiset käytettyinä ja olivat kuin uudet vaikka tiedän käytön olleen kovaa ja meilläkin ovat kestäneet käyttöä hyvin. Brio Kombit tulivat itselleni mieleen kun katselin, että ne ovat tämän kuun Stockmannin kanta-asiakaskuvastossa tarjouksessa. En siis varsinaisesti suosittele ylipäätään nukenvaunuja mutta jos sellaiset välttämättä haluaa on Brio Kombi hyvä valinta meidän kokemusten perusteella.